Haastattelussa Atte Kantonen
Haastattelimme Atte Kantosta, bugbath: pathmaking tapahtuman kuraattoria. Tapahtuma järjestetään Parvisalissa jo kolmannen kerran perjantaina 30.10.2026. Illassa esiintyvät Heu Hsu, Amina Hocine sekä Marja Ahti & crys cole duona.
Mad House: bugbath-sarja järjestetään nyt jo kolmatta kertaa Parvisalissa. Mitä uutta bugbath: pathmaking tuo sarjaan, ja missä vaiheessa oma ajattelusi bugbathin suhteen on tällä hetkellä?
Atte Kantonen: bugbath: pathmaking:in keskeisiä nähtävyyksiä ja kuultavuuksia ovat esine-asia-instrumentit ja niistä johdettavat narratiiviset, ajalliset ja maisemalliset tasot. Yhteneväistä aikaisempiin ötökylpyihin – tai jatkumona niihin – keskiössä on ajatukseni siitä, että äänellä esiintyessä kuulijassa kehittyy väistämättä jonkinasteinen juoni, ajassa ja ymmärryksessä poukkoileva reitti. bugbath-sarjan kuratoinnissa itselleni eräs antoimisimmista asioista on se, kun pääsen itse kävijänä todistamaan ajatuskartan muuntumista oikeaksi ympäröiväksi aineeksi. Maisema todellistuu esityshetkien kautta ja sen syvyys yllättää ja hurmaa – on ilo olla kivojen keikkojen äärellä:-)
MH: Tällä kertaa mukana ovat Heu Hsu, Amina Hocine sekä Marja Ahti & crys cole. Mikä sai sinut kutsumaan juuri nämä tekijät mukaan?
AK: Illan esiintyjien töissä itseäni kiehtoo heidän otteensa asioiden, esineiden ja tilojen instrumentointiin. Olen seuraillut ja ihaillut jokaisen töitä jo tovin ja heidän praktiikoitaan yhdistää täsmällisesti toteutettu huojunta äänen assosiatiivisten ja konkreettisten laatujen rajapinnoilla. Koen, että heidän töissään ilmenee myös suhde äänen elementaalisuuteen ja erityisesti aineellisuuksien ja materiaalisuuksien ilmentäjänä, muovaajana ja uudelleenmäärittävänä voimana. Mitä jos kaikki pieni onkin tosi suurta ja kaikki suuri tosi pientä, tai toisinpäin?
MH: Mitä esitystaiteen yleisö voi illalta odottaa? Miten olet tällä kertaa ajatellut yleisön roolia ja osallistumisen mahdollisuuksia?
AK: Esitykset ehdottavat herkkyydessään ja tarkkuudessaan ehkäpä keskittynyttä kokija- ja kuulijapositiota, mutta se ei välttämättä tarkoita passiivista virettä tai olotilaa. Äänen lopullinen assosiatiivinen muoto piirtyy kuulijassa ja kuvaan tai näkyyn verraten sen hetkellisyys jättää eriluonteista tulkinnanvaraa, jonka pohjalta yleisö voi jäsentää omakohtaista maisemaansa. Missä kohtaa ääni haarautuu esineestä, ilmaisu irtaantuu instrumentista ja maisema poikkeaa hetkestä? Kai näihin ja muihin illan kohinakentällä kierrellessä kohonneisiin voi vastata vain reitinkävijä eli kuulija johon lopulta lukeudun itsekin – joten avoimin korvin viipyilemään maastoon:-) lfg!
